Mä rakastin olla seurakunnan jäsen. Yks sen johtajista. Mut kävi ilmi, et mä rakastin myös sitä valtaa ja huomiota, mikä sen mukana tuli.
Olin nuori pastori. Nuoriso diggas musta. Ja vanhat mummot myös. Sunnuntaisin mä olin kuin joku profeetta.
Palasin kirkolta aina täynnä virtaa. Vaimoni tiesi tasan tarkkaan, että mussa oli energiaa, joka oli pakko saada ulos. Yleensä olin hänen sisällään noin klo 12:42 joka ikinen sunnuntai.
Mitä parempi saarna, sitä kovemmin mä panin sitä.
Joskus mä laitoin sen makaamaan sängylle pää roikkuen reunan yli ja vaan nussin sen kurkkua samalla kun puristelin sen tissejä. Se oli täysin mun armoillani.
Tää ei ollu syntiä. Jumala ilahtuu, kun me nautimme puolisostamme. Ei ollu syntiä sekään, kun laitoin sen polvilleen anelemaan mun satsia, jonka mä sitten roiskautin sen kasvoille, kaulalle ja rinnoille.
Huomasin, että aina kun meillä oli vapaa sunnuntai, olin epätasapainossa. Mun kivekset oli tottunu ylituotantoon sapattina. Tajusin, että mulla on ihan saatanan kova seksihalu. Vaimoni tietää tän.
Ja siks, kun mä annoin sielunhoitoa muille pareille kirkolla, mulla oli aina hienovarainen mutta ymmärtäväinen ote, kun puhuttiin avioliiton seksielämästä. Mä kannustin niitä raatelemaan toisensa. (Tosin paljon runollisemmin ja vertauskuvallisemmin, tyyliin: “vaali ja juhli rakkauttanne Jumalalle. Hän on tuonut teidät yhteen intohimoisesti lisääntymään… ja joskus tulemaan toistenne kurkkuihin ”)
Mut joskus tapaa pareja, joilla ei oo minkäänlaista seksiviettiä. Ja on etuoikeus auttaa heitä tutkimaan sitä. Joskus sanon parille, että herätkää sunnuntaiaamuna ja “antakaa nautintoa kumppanillenne”… ja joskus mä näen heidän kävellessään kirkon ovista sisään, että he hehkuvat, koska ovat juuri nussineet toistensa aivot pellolle.
No joo… Oli tää yks nuorempi pari. Ehkä kolmekymppisiä. Suunnilleen mun ikäisiä. Annoin heille sielunhoitoa. Ja aina kun läheisyys nousi esiin, mies muuttui vaivautuneeksi.
Vaimo oli niin kaunis ja niin ujo.
Hän piti aina pieniä käsiään tiukasti yhdessä sylissään. Hän käytti niitä kauniita kesämekkoja. Hän oli upea.
Eräänä sunnuntaina kirkon jälkeen, ennen kuin suuntasin kotiin jyräämään vaimoani… tämä sama nuori nainen lähestyi minua. Kutsutaan häntä vaikka Emiliaksi.
Olin nousemassa autooni, suurin osa seurakunnasta oli jo lähtenyt. Kiinnitin turvavyötäni ja visualisoin jo mielessäni vaimoni persreikää, jonka sisään olin 15 minuutin päässä liukastamassa öljyttyä kaluani, kun hän vilkutti ja tuli autolleni.
Hän tarvitsi kyydin. Hänen miehensä oli sairas, ja hän oli tullut ystävänsä kyydillä. Mutta ystävä oli jo lähtenyt. Sanoin, että totta kai, ja siirsin Raamatun ja muistiinpanoni pois apukuskin paikalta, kun hän käveli autoni etuosan ympäri kauniissa auringonkukkamekossaan.
Hän asui maalla. Hän kertoi elämästään. Hän oli hauska. Paljon vähemmän ujo, kun hänen miehensä ei ollut läsnä. Hän nauroi mun vitseille. Kovaa. Hän kertoi, kuinka paljon hän arvosti meidän sielunhoitokeskusteluja. Se toi hänelle lohtua, tieto siitä, että intohimo ei ole syntiä.
Kun hän sanoi sanan intohimo, muistin, että useina viime viikkoina juuri tähän samaan aikaan olin yleensä jo käyttänyt vaimoani kuin panolelua.
Työnsin ajatuksen pois päästäni.
Hän hiljeni hetkeksi. Ja sanoi, ettei hänen miehensä aina tunne samoin. Ja lopulta hän alkoi itkeä. Ja mä laitoin vaistomaisesti käteni hänen olkapäälleen.
Ja sitten hän todella alkoi itkeä.
Pysäytin auton sen maantien laitaan. Kiedoin käteni keskikonsolin yli ja toistelin: “ei mitään hätää.”
Siinä mä ylitin rajan. Vaikka uskottelin itselleni, että kaikki on ok.
En huomannut sitä ensin, mutta silittelin hänen hiuksiaan. Hän piti minusta tiukasti kiinni. Hänen kätensä puristivat minua. Hän itki kaulaani vasten. Tunsin hänen kyyneleensä. Ja hänen hengityksensä.
Olin todella, todella kova.
“Kiitos”, hän nyyhkytti, kun hänen kyyneleensä ja hengityksensä alkoivat rauhoittua.
Mutta me pysyimme halauksessa. “Kiitos”, hän toisti. Syvemmällä äänellä. Selkeämmin.
Tunsin yhä hänen hengityksensä. Kuulin, kuinka hän hengitti minua sisään. Kuin hän olisi haistellut minua.
Istuttiin siinä ja pidettiin toisiamme. Sitten tunsin pienen kosketuksen housujeni etumuksessa.
En liikkunut.
Se oli hänen sormensa. Ujosti koskettaen kuhmua mun chinoissa. Mutta ei kuitenkaan liian ujosti. Hän hengitti syvään ulos, kun hänen kätensä alkoi hivellä kaluani housujeni päältä.
Vaikka oon aina ollut vitun kiimainen… näin ei oo koskaan käynyt avioliittoni ulkopuolella. Mutta valehtelisin, jos väittäisin, ettenkö ois fantisoinut siitä.
Vetäydyin varovasti taaksepäin. Katsoin alas hänen käteensä, joka liukui edestakaisin housujeni kummulla. Katsoin hiljaa häneen. Hänen suunsa oli auki. Hänen silmänsä seurasivat hänen kättään. Vaistomaisesti sykäytin munaani häntä kohti, yksi voimakas pulssi, joka sai sen liikkumaan housujeni alla. Hän melkein hypähti.
Hän katsoi minua silmillä, joissa sekoittui viattomuus ja raaka himo.
Halusin hänen huulensa mun kyrvälleni.
Mutta sitten hänen puhelimensa soi. Se oli hänen miehensä. Hän vetäytyi pois haarovälistäni. Ja palasi takaisin ujoksi itsekseen.
Ajoin hänet loppumatkan kotiin hiljaisuudessa. Ja vilkutin hänen miehelleen, kun jätin hänet.
Tulin sinä päivänä vaimoni sisään kolme kertaa.