Osa 1 - Kassaneiti
Nuorempana tuli vietettyä muutama vuosi erään ison varastomyymälän palkkalistoilla. Työ itsessään oli aivokuollutta puurtamista: lavojen siirtelyä trukilla, laatikoiden laskemista, loputonta inventaariota. Mutta työpaikalla oli yksi, erittäin merkittävä etu.
Hänen nimensä oli Sirpa.
Sirpa oli kuin joku olisi istuttanut eksoottisen villikukan keskelle betonierämaata. Hän istui palvelmassa asiakkaita kassalla, minä hikoilin varaston perällä. Olimme eri maailmoista, mutta tuntui että välillämme oli näkymätön lanka, joka kiristyi joka kerta, kun katseemme kohtasivat.
Hän oli kiehtova sekoitus poikatyttöä ja kaunista seksikästä nuorta naista. Lyhyet, tummat hiukset, persoonalliset kasvot ja siro vartalo kuin piiskansiima – ei grammaakaan ylimääräistä. Ja sitten oli se perse. Pieni, pyöreä ja napakka. Sen seuraaminen, kun hän pyyhälsi pitkin myymälää tai kurotti jotain varasto hyllyltä. Siitä tuli nopeasti työpäivieni kohokohta.
Meillä synkkasi heti. Juttu luisti, ja flirtti leijui ilmassa paksuna kuin varastopöly. Huomasin pian, että Sirpa oli hyvin erilainen kuin kuin kukaan ketä olin aikaisemmin tavannut. Hän oli suorapuheinen, ronski ja heitti härskiä läppää kuin kuka tahansa meistä varaston äijistä. Pahempikin, ilman minkään sortin estoja. En ollut koskaan tavannut hänen kaltaistaan naista, ja se oli helvetin virkistävää.
Mitä paremmin tutustuimme, sitä useammin Sirpa “eksyi” minun valtakuntaani. Työpisteeni oli varaston hiljaisessa peränurkassa, täydellisessä piilossa pomojen ja urkkijoiden katseilta. Se oli meidän oma kuplamme, pahvin ja pölyn tuoksuinen pyhättömme. Ja siellä, trukkien hurinan takana, puheenaiheet lipuivat väistämättä seksiin. Kumpikaan meistä ei häpeillyt. Puhuimme haluista ja fantasioista kuin olisimme puhuneet säästä.
Eräänä perjantai-iltapäivänä, kun olin pakkaamassa jotain köysinippua, Sirpa ilmestyi taas nurkan takaa.
Hän katsoi köysiä, sitten minua, ja virnisti. ”Mitkäs leikit sulla oikein on mielessä? Kenet meinasit noihin sitoa?”
Vastasin hymyyn hymyllä. ”Ehkä sut pitäisi sitoa niin oppisit olemaan.”
“Niinkö..?” Sirpa hymyili kiinnostuneen näköisenä.
Keskustelu ajautui nopeasti syvemmille vesille. Hän oli utelias, selvästi kiinnostunut aiheesta ja halusi tietää, oliko minulla kokemusta.
Leveä virne naamallani taisi paljastaa kaiken, ennen kuin ehdin edes avata suutani.
”Saattaa ollakin..”, sanoin.
”Mitä! Kerro heti lisää!” Sirpa innostui, mutta samalla hetkellä pomo ilmestyi paikalle, ja hetki oli ohi. Sirpan oli palattava kassalleen.
Juuri ennen työvuoron loppua hän tuli vielä käymään. Sanomatta sanaakaan hän sujautti lapun käteeni. Siinä oli puhelinnumero. ”Jos haluat jatkaa juttua… tai jotain muuta. Laita viestiä. Olisi kiva olla yhteydessä vapaa-ajallakin”, hän sanoi ja iski silmää.
Katsoin hänen peräänsä, sen pienen napakan pepun kadotessa kulman taakse. Viesti oli mennyt perille eikä sen sisällöstä ollut jäänyt mitään epäselvyyttä.
Illalla kävin lyhyen, mutta intensiivisen taistelun pääni sisällä. Työkaverin kanssa leikkiminen on aina riski. Järki huusi varoituksia. Mutta sitten muistin sen virneen, sen katseen ja sen täydellisen pyöreän perseen. Järjellä ei ollut mitään saumaa.
Kaivoin lapun taskustani ja naputtelin viestin: ”Mitäs mun suosikkikassaneidin perjantai-iltaan? T. Köysimies.”
Vastaus tuli alle minuutissa. ”Tässä makoilen sängyllä ja mietin meidän keskusteluita. Jäi kesken se sun sitomisjuttu, haluun kuulla siitä lisää! 😉”
Vaikka tiesin Sirpan suorasanaiseksi, tämä yllätti. Ei mitään turhaa small talkia. Peli oli heti avattu ja panokset korotettu.
Kirjoitin takaisin: ”Jaa niitä sä mietit 😉 No suoraan kysymykseen suora vastaus: tykkään ottaa ohjat käsiini, kun oikea ihminen sattuu kohdalle. Se, kuinka pitkälle leikeissä mennään, riippuu sitten täysin toisesta osapuolesta. Nyt sun vuoro, onko kokemusta tällä saralla?”
Sirpa vastasi: ”Ei ole kokemusta, mutta kiinnostaisi kyllä. Ei ole vain tullut vastaan ketään, kehen luottaisin tarpeeksi. Onko sulla jotain välineitä vai miten se homma menee?”
”Löytyyhän multa kaikenlaista. Piiskoja, ruoskia, köysiä, käsirautoja, sauvoja… ihan mitä tilanne vaatii.”
”Wau, kunnon kokoelma. Mitä sä sitten niillä teet?”
”Hah, en mä sulle kaikkea heti paljasta. Mutta sanotaan vaikka näin: kyse ei ole kivusta, vaan kontrollista. Rakastan sitoa toisen kiinni, niin ettei hän voi liikkua. Kiusata, koskettaa, viedä hänet äärirajoille ja päättää itse, milloin annan hänen tulla. Sun keho on mun, ja minä päätän, milloin saat nauttia.”
Hänen vastauksensa oli puhdas haaste: ”No mua ei kyllä kuka tahansa saa tulemaan, saati sitten pystyisi kontrolloimaan sitä.”
Virnistin puhelimelleni ja kirjoitin takaisin:
”Haaste otettu vastaan.”
Seuraavat kymmenen minuuttia olivat hiljaisia. Ehdin jo miettiä, meninkö liian pitkälle. Sitten puhelimeni värähti.
Ruudulle lävähti kuva. Sirpan käsi hänen pitsisten alushousujensa päällä, sormet painautuneena kangasta vasten. Alla luki teksti:
”Mä olisin niin valmiina täällä.”
Sydämeni jätti lyönnin väliin. Juuri kun olin kirjoittamassa vastausta, puhelin värähti uudelleen. Uusi viesti samasta numerosta.
”Voitko nyt vaan tulla tänne sitomaan mut?”
…