Meillä kaikilla varmaan on niitä juttuja menneisyydestä, joista ei yleensä puhuta ääneen. Sellaisia nuoruuden sekoiluja, jotka on painettu takaraivoon, mut jotka nousee pintaan silloin tällöin ja saa virneen naamalle. Tänään on sellainen päivä, ja mä aion kertoa teille yhden just sellaisen tarinan.
Meidän porukoissa pyöri aina mukana yksi tyttö, sanotaan häntä Saraksi. Koska hänen äitinsä oli äitini hyvä tuttu, Sara oli meillä jatkuvasti. Hän oli aina vähän poikatyttö, viihtyi paremmin jätkien kuin muiden tyttöjen seurassa. Myöhemmin hän leikkasi lyhyen tukan ja kertoi olevansa lesbo, mikä ei yllättänyt ketään. Hän oli minulle kuin yksi jätkistä; en koskaan ajatellut häntä seksuaalisesti.
Kunnes tuli se yksi päivä. Olimme molemmat jo täysi-ikäisiä.
Olin huoneessani tekemässä sitä, mitä sen ikäiset pojat yksin tekevät. Läppärin ruutu heijasti himmeää valoa pimeässä huoneessa. Mutta tällä kertaa mukana oli jotain uutta. Olin sijoittanut keästyörahani ensimmäiseen masturbaattoriini – pehmeään, silikoniseen putkiloon. Olin juuri päässyt vauhtiin liukuvoiteen kanssa, kun ovi aukesi.
Se oli Sara. Se vaan käveli sisään ilman koputusta, kuten sillä oli tapana. Ja minä jäin kirjaimellisesti kiinni housut kintuissa, käsi kiinni siinä härvelissä.
En ole varmaan ikinä ollut niin nolona. Yritin epätoivoisesti peitellä itseäni, kätkeä lelun peiton alle ja läimäyttää läppärin kantta kiinni, mutta myöhäistä.
Sara ei kuitenkaan ollut moksiskaan. Hän ei nauranut eikä järkyttynyt. Hän vain sulki oven perässään, painoi sen lukkoon ja katsoi minua suoraan silmiin. ”Mitä sä noin nolona olet?” hän kysyi.
Änkytin, että hänen pitäisi painua helvettiin, mutta hän ei hievahtanutkaan. ”Sä olet aina kohdellut mua kuin jotain pikkutyttöä”, hän sanoi. ”Mä haluan nähdä.”
”Nähdä mitä?” sain sanottua. ”Tämä on sairasta.”
”Miten te teette sen. Miten pojat tekee sen. Mä haluan katsoa.” Hänen katseensa oli niin suora ja itsevarma, että menin täysin lukkoon.
Yritin selittää, ettemme voisi tehdä mitään sellaista, mutta Sara ei antanut periksi.
Mutta samalla testosteroin katkuinen teinipoika näki tilaisuutensa. “Sillä ehdolla et mä saa katsella kun säkin teet sen”
Sara olis hetken hiljaa mietteliääni. Sitten hän sanoi: “sovittu”
Lopulta suostuin yhdellä ehdolla: tästä ei puhuta kenellekään. Ikinä. Diili sovittu.
Tilanne oli absurdi. Mutta siinä me istuimme, minä sängyn reunalla ja Sara tuolillani. Video pyöri ruudulla, ja minä aloin uudestaan. Liukuvoiteen kanssa se oli aluksi liukasta ja kömpelöä, mutta muuttui pian… kiihottavaksi. Se tunne, että joku katsoo, kun käytät jotain näin henkilökohtaista.
Sara istui hiljaa ja vain katseli. Välillä ruutua, välillä minua ja sitä, miten käteni liikutti lelua. Hetken päästä huomasin, että hänenkin kätensä oli uponnut valkoisiin pikkuhousuihin. Hän ei riisunut, mutta näin selvästi, miten hän hieroi itseään.
Hän vilkuili vuoroin kaluani lelun sisällä, vuoroin kättäni. Hetken mielijohteesta sanoin, että hän saisi koskea, jos haluaisi.
Hänen silmänsä laajenivat ja suupieleen nousi pieni virne, mutta hän ei tehnyt mitään. Hän vain pudisti päätään ja jatkoi katsomista. Annoin asian olla.
Lopulta sanoin, että nyt tulee. Sara nojautui tuolillaan eteenpäin ja katsoi tarkkaan, kun vedin lelun viime hetkellä pois ja roiskin menemään vatsalleni. Hän ei sanonut mitään. Sitten hän nousi, sanoi hiljaa ”kiitti” ja poistui. Jäin siivoamaan sotkuni – itseni ja sen silikonisen todistuskappaleen – ja miettimään, mitä helvettiä juuri tapahtui.
Sen jälkeen emme enää olleet juuri tekemisissä. Ehkä se päivä oli liian outo, liian intiimi. En tiedä, mitä Sara siitä ajattelee, mutta minulle se on yksi niistä muistoista, jotka eivät haalistu.
