Yksi huone, neljä aikuista
Häät ovat vaarallisia paikkoja. Ilma on sakeana toiveista, ilmaisesta viinasta ja siitä epätoivoisesta tunteesta, että jotain ikimuistoista pitäisi tapahtua. Meidän kohdallamme jotain todella tapahtui.
Idea oli alun perin puhtaasti taloudellinen. Minä ja hyvä ystäväni Jere jaoimme hotellihuoneen kaverin häissä säästääksemme kuluissa. Vaimomme, Laura ja Hanna, olivat mukana. Neljä aikuista, kaksi parisänkyä, yksi yö. Kukaan ei sanonut mitään ääneen, mutta me kaikki aistimme sen: tästä tulisi intiimiä.
Juhlat olivat juuri sellaiset kuin odottaa saattoi: liikaa halpaa kuohuviiniä, kiusallisia puheita ja tanssilattia täynnä ihmisiä, jotka eivät osaa tanssia. Me otimme kaikesta ilon irti. Kun palasimme huoneeseen puolenyön jälkeen, olimme kaikki sopivan päihtyneitä ja hyväntuulisessa huurussa. Siinä tilassa, jossa kaikki ideat tuntuvat loistavilta ja estot ovat vain kaukainen muisto.
Huone oli pimeä, vain kylpyhuoneen ovesta kajasti valoa. Vaatteet lensivät lattialle ilman sen kummempaa keskustelua. Minä ja Laura kömmimme toiseen sänkyyn, Jere ja Hanna omaansa. Ilmassa oli paksu, odottava hiljaisuus, jota rikkoi vain vaimea hengitys ja kankaiden kahina.
Se alkoi melkein heti. Jeren sängystä kuului se erehtymätön, kostea ääni. Hanna oli ryhtynyt hommiin.
Laura, minun vaimoni, on aina ollut nainen, joka ei pelkää tarttua hetkeen. Kuulin hänen naurahtavan hiljaa pimeässä. Hän liukui peiton alla, tarttui minuun ja kuiskasi: ”Ei kai me nyt huonommaksi voida jäädä.” Ja niin meitä oli neljä aikuista yhdessä huoneessa, molempien naisten suudellessa miehiään hyvää yötä omalla tavallaan.
Tilanne oli jo itsessään kiihottava – se jaettu salaisuus, läheisyys ja tietoisuus toisesta parista vain muutaman metrin päässä. Mutta Lauralla on aina ollut sisäänrakennettu tarve viedä asiat seuraavalle tasolle. Hän nousi, suuteli tiensä rintaani pitkin ja kuiskasi korvaani: ”Katso tätä.”
Ennen kuin ehdin kysyä mitä, hän nousi sängystä ja napsautti yöpöydän lampun päälle.
Huone kylpi äkkiä pehmeässä, keltaisessa valossa. Ja siinä he olivat, Jere ja Hanna, täydessä 69-asennossa, täysin omassa maailmassaan. He säpsähtivät kuin kiinni jääneet teinit, ja hetken ilmassa oli pelkkää hämmennystä.
Mutta Laura vain nauroi. Se oli aito, iloinen nauru. ”Helvetti, että näytätte kuumilta!” hän huusi ja taputti käsiään. Ja se oli siinä. Jännite laukesi. Häpeä katosi. Yhtäkkiä emme olleetkaan kaksi pariskuntaa, jotka olivat jääneet kiinni, vaan neljä aikuista jakamassa yhteistä hetkeä.
Siitä eteenpäin kaikki tapahtui luonnostaan, kuin käsikirjoituksen mukaan, jota kukaan ei ollut kirjoittanut. Naiset alkoivat jutella ja nauraa. Pian Hanna istui meidän sängyn laidalla Lauran silitellessä hänen selkäänsä. Minä ja Jere katsoimme toisiamme sänkyjemme välistä. Sanoja ei tarvittu; se oli hiljainen sopimus siitä, ettei tänä yönä ollut sääntöjä.
Seuraava muistikuvani on, että Hannan suu on minun ympärilläni ja Lauran ääni kuuluu Jeren jalkopäästä. Hetki oli outo sekoitus kiellettyä ja täysin oikeaa. Sitten tuli täysi vaihto.
Minä nussin Hannaa takaapäin. Hänen vartalonsa oli erilainen kuin Lauran, pehmeämpi ja kurvikkaampi. Samalla kun olin hänen sisällään, katsoin, kuinka Jere oli Lauran päällä. Näin vaimoni isojen, täydellisten rintojen pomppivan Jeren tahtiin, eikä se herättänyt minussa mustasukkaisuutta. Se herätti jotain aivan muuta. Ylpeyttä. Himokasta yhteenkuuluvuutta.
Me nussimme niin jonkin aikaa, kahden parin sekoittunut, hikinen ja huohottava massa. Sitten, kuin yhteisestä sopimuksesta, pysähdyimme.
Vaihdoimme takaisin. Palasin oman vaimoni luo. Se oli kuin kotiinpaluu myrskyn jälkeen. Ja kun laukesin hänen sisäänsä, se sinetöi yön tapahtumat.
Sen jälkeen huoneessa oli hiljaista. Ei kiusallista hiljaisuutta, vaan syvää, tyydyttynyttä rauhaa. Neljä ihmistä makasi pimeässä, jakaen saman hien, saman tuoksun ja saman salaisuuden. Mikään ei ollut enää entisellään. Ja se oli helvetin hyvä asia.