Mies astui sisään. Esine käveli ulos.
Se mesta ei ollut mikään perus Dressmann. Se oli piilotettu kivitalon sisäpihalle, ilman minkäänlaista kylttiä. Ajan sai vain, jos joku takasi sinut. Minut takasi vanha bisneskumppani, jonka puvut istuivat aina niin täydellisesti, että se oli jo epäilyttävää.
“Madame H. hoitaa”, hän oli vain virnistänyt.
Paikka haisi vanhalle puulle, kalliille kankaalle ja seksille. Sille raskaalle, eläimelliselle tuoksulle, joka jää huoneeseen, kun kaikki on ohi. Ja siellä oli kuolemanhiljaista.
Sitten hän astui esiin.
Madame H. oli kuuskymppinen, ehkä yli. Ryhti oli kuin preussilaisella kenraalilla ja teräksenharmaat hiukset nutturalla. Hänen katseensa riisui minut jo eteisessä. Se ei nähnyt vain lävitseni, se penkoi sieluani ja nauroi kaikille pienille, likaisille salaisuuksilleni.
“Aivan. Se poika”, hän totesi. Ääni oli matala ja kyllästynyt.
Minä, kolmekymppinen menestyjä, joka nussi mitä halusi ja komensi kokonaisia tiimejä, olin yhtäkkiä vain poika.
Ja se iski minuun. Vittu, että se tuntui hyvältä.
“Tulin puvun takia”, karjaisin melkein.
Hänen huulilleen levisi ivallinen hymy. “Niin ne kaikki tulevat.”
Riisu.
Se ei ollut pyyntö. Se oli määräys. Riisuin takin ja paidan. Hän kiersi minut, silmät arvioiden.
“Nopeammin. Minulla ei ole koko päivää aikaa katsella, kun leikit vaatenaulakkoa. Housut pois.”
Riuhtaistuani housut nilkkoihin jäin seisomaan bokserit jalassa.
“Häiritseekö jokin? Peitteletkö jotain?” hän kysyi ja napsautti sormillaan. “Kaikki pois. Heti.”
Sydän hakkasi kuin yrittäisi paeta rinnastani. Riisuin loputkin. Seisoin siinä täysin paljaana, kun hän asteli eteeni. Hänen sormensa olivat viileät, kun ne tarttuivat leukaani ja käänsivät päätäni.
“Katso minua.”
Katsoin. Ja samalla tunsin, kuinka veri pakkautui väkisin kaluuni. Se alkoi nousta, julkisesti ja häpeämättömästi.
“Voi, katsohan tuota”, hän sanoi pehmeän pilkallisesti. “Kehosi on rehellisempi kuin sinä. Se tietää paikkansa.”
Hänen kätensä laski leuastani, seurasi rintakehääni ja vatsaani, kunnes hänen sormensa kietoutuivat kovettuvan kaluni ympärille. Puristus oli luja, kliininen, omistava. Kuin hän olisi punninnut teuraseläintä.
“Anteeksi”, pihisin.
Hiljaa.
“Et pyydä anteeksi olemassaoloasi. Mutta opit käyttämään sitä oikein.”
Hän päästi irti ja työnsi minut kohti huoneen keskellä seisovaa koroketta. “Nouse tuohon. Olet minun mallinukkeni. Et puhu. Et liiku. Et edes hengitä ilman lupaani. Selvä?”
Nyökkäsin.
Hän alkoi työstää kangasta ympärilläni. Neulat olivat teräviä ja hän käytti niitä kovakouraisesti. Tunsin piston pakarassani, toisen reidessäni. Jokainen pieni kipu oli kuin sähköisku, joka vain kovetti erektiotani entisestään.
Ja sitten etuovi kolahti.
“Madame H.? Tulin sovitukseen.”
KAUHU. Puhdas, jääkylmä kauhu.
“Sisään vain, kultaseni!” Madame H. huusi iloisesti. Nuori nainen, ehkä kolmekymppinen, asteli sisään. Hän näki minut heti ja hänen kasvoilleen levisi huvittunut ilme. Hän oli nähnyt tämän ennenkin.
“Uusi malli?” nainen kysyi.
“Uusi lelu”, Madame H. korjasi ja läimäytti minua avokämmenellä pakaralle. Ääni kaikui hiljaisessa huoneessa. Puraisin huuleen niin kovaa, että tunsin veren maun. “Hieman jäykkä, ja kuten näet, vuotaa öljyä. Huonosti huollettu.”
Nainen nauroi. Se oli kellomainen, täysin julma ääni. Hän käveli eteeni ja silmäili minua ylhäältä alas.
“Saako koskea?”
“Ole hyvä. Varmista, että materiaali kestää.”
Naisen sormet, lämpimät ja pehmeät, laskeutuivat rinnalleni ja liukuivat alas vatsalleni. Ne kiersivät nännejäni, nipistivät kevyesti. Sitten hänen kätensä liukui alemmaksi ja hän pyyhkäisi sormellaan pisaran esinestettä kaluni päästä. Hän katsoi minua suoraan silmiin, nosti sormen huulilleen ja maistoi sitä.
“Makeaa”, hän sanoi Madame H:lle.
Se oli siinä. Kontrolli räjähti. Tajuntani pirstaloitui. Tulin. En hiljaa, vaan kouristuksenomaisesti, koko kehoni nykien. Se oli täydellisen nöyryytyksen ja alistumisen orgasmi, joka syöksyi minusta ulos ja läiskähti lätäköksi lattialle.
Madame H. ja nainen seurasivat esitystä tyynesti. Kun tärinä lakkasi, Madame H. katsoi minua jäätävästi.
“Sotkuinen poika.”
Lattialle.
“Nuole se puhtaaksi. Jokainen saatanan pisara. Haluan kuulla kielesi laulavan lattiaa vasten, kunnes se kiiltää.”
Nainen katseli hetken, kun vapisevin jaloin laskeuduin polvilleni. Sitten hän kääntyi ja poistui takahuoneeseen. Jäljelle jäi vain minä, kylmä puulattia ja oman häpeäni maku.
Kun olin valmis, Madame H. potkaisi kevyesti kylkeeni.
“Ylös. Lattia on puhdas. Nyt suusi.” Hän ojensi silkkiliinan.
Hän raapusti jotain vihkoonsa. “Pukusi on valmis kahden viikon päästä. Lasku tulee perässä.”
Kun puin vaatteitani, näin laskun luonnoksen pöydällä. Siellä luki materiaalien ja työn hinnan alla yksi lisärivi:
Erityissiivous (biologinen jäte): 500 €
Ja minä tiesin, että maksaisin sen heti.
Ja anelisin päästä uudelleen.