Olen Leo. Mieshuora. Maksullinen mies. Gigolo. Kutsu minua miksi haluat.
Asiakkaat eivät maksa minulle seksistä. Seksi on vain väline. He maksavat siitä, että saavat hetkeksi katsoa peiliin ja nähdä sen hirviön, joka sieltä katsoo takaisin. He maksavat turvallisesta purkautumisesta, ilman tuomitsemista ja seurauksia.
Ja minä? Minä olen addikti. En tee tätä rahan takia. Otan oman annokseni: yhden kuvan ja tarinan omaan kokoelmaani.
Tämä on minun musta kirjani. Ja jokainen sana tässä on totta.
Merkintä #1 | Vaimo petti miestään puhelimessa
Tämän illan annos oli nimeltään Emilia. Hän haluaa kostaa aviomiehelle. Haluaa, että nussin häntä samalla kun mies kuuntelee linjoilla.
Tapasimme hotellihuoneessa kaupungin laidalla. Emilia oli kuin suoraan anoppilan unelmista: farkut, siisti neule ja hiukset ponihännällä. Alkuun raha vaihtoi omistajaa vapisevin sormin ja samalla käytiin pelisäännöt läpi. Pelin, jossa kaikki häviävät.
Puhelin asetettiin yöpöydälle kuin pommi. Sitten se värähti. Vihreää luuria painettuaan se tavallinen tyttö kuoli siihen paikkaan. Ryhti muuttui, katse koveni, ja huoneen täytti se nälkä, jonka tunnistan aina.
“Riisu minut”, kuului käsky.
En tehnyt sitä hellästi. Neule repesi auki. Vartalo astui lähemmäs uhmakkaasti ja huulilta kuului kuiskaus: “Kovempaa.” Riuhdoin loputkin vaatteet pois ja työnsin hänet sängylle. Emilia kääntyi heti vatsalleen, jalat levisivät ja perse nousi ilmaan. Asento ei ollut kutsuva; se oli alistuva. Ja kaikki oli suunnattu sille helvetin puhelimelle.
Tämä ei ollut seksiä. Tämä oli teatteria. Minun tehtäväni oli olla lavaste ja äänitehoste.
Tunne oli lämmin ja liukas, kun tunkeuduin häneen takaapäin. Iskin lantiollani pakaroita vasten, ja ääni oli tarkoituksella kova, läiskeinen, eläimellinen. Voihkaisut oli esitystä, ei nautintoa.
Hän käänsi päätään, katsoi minua olkansa yli silmät kiiluen. “Nyt”, hän sähisi. “Sano sille. Kerro sille, miltä pilluni tuntuu kullisi ympärillä.”
Nojasin korvaan, mutta puhuin tarpeeksi kovaa mikrofonille. “Tiukka”, sanoin koruttomasti. “Märkä. Ja nyt se kuuluu minulle.”
Se oli kaikki mitä tarvittiin. Ja sitten alkoi huuto. Miehen nimi, rivouksia, kaikki se paska, joka oli ollut sisällä pääsi nyt ulos. Jokainen työntöni oli kuin vasaranisku, joka hajotti sitä häkkiä. Tavoitteena ei ollut tulla nussituksi. Tavoitteena oli tulla tuhotuksi. Todistetusti.
Orgasmi oli ruma, kouristeleva purkaus. Se oli kuin aseella ampumista. Ja kun se oli ohi, ruudinsavu leijaili huoneessa.
Vedäydyin ulos. Keho tärisi hiljaisesta itkusta. Esitys oli ohi. Vain seuraukset olivat jäljellä.
Nousin ylös, aloin pukea. Sängyllä makasi enää tyhjä kuori. Kaivoin puhelimeni esiin, teeskentelin katsovani kelloa. Yksi nopea, äänetön painallus. Klik. Kuva tallennettu. Minun hetkeni. Minun todisteeni.
Yöpöydällä puhelin oli edelleen auki, hiljainen todistaja tuholle. Suljin oven perässäni. Sain annokseni. Saiko Emilia sen, mitä halusi? Se jääköön hänen ja miehensä väliseksi.
Merkintä #2 | Toimitusjohtaja hallitsi kaikkea – paitsi minua
Rikkailla on omat tapansa riippua koukussa. Kalliimmat huumeet, hienommat puitteet, mutta pohjimmiltaan sama nälkä. Tarve päästä hetkeksi pois omasta päästään. Isabella oli vanha tuttu, toimitusjohtaja-tason narkomaani. Ja minä olin hänen diilerinsä.
Sisään marssi nainen kuin omistaisi paikan. Virheetön puku, kallis kello ranteessa ja ilme, joka sanoi “älä tuhlaa aikaani”.
Isabella ojensi kirjekuoren. “Tässä on sovittu”, hän sanoi. Ei kiitosta, ei hymyä. Pelkkä diili.
“Säännöt”, hän aloitti, “ovat selvät. Ei suudelmia. Ei mitään sentimentaalista paskaa.”
Annoin hänen puhua loppuun. Luetella rajoituksensa, piirtää turvarajansa. Se oli osa peliä. Hän luuli kontrolloivansa tilannetta. Söpöä.
Kun luento päättyi, katsoin häntä ja sanoin vain kaksi sanaa. “Riisu. Nyt.”
Se pysäytti liikkeen. Silmissä kävi sota, mutta oikeudesta totella oli jo maksettu. Riisuttuaan panssarinsa, alaston vartalo oli edelleen jäykkä ja ryhdikäs.
“Vatsallesi sängylle”, käskin. “Kädet sivuille. Älä liiku.”
Isabella asettui asentoon kuin ruumis. Kasvot painettuna lakanoihin. En mennyt heti luokse. Annoin hänen odottaa pimeässä, omassa päässään. Sitten kävelin taakse. En hyväillyt. Levitin pakarat ja työnsin kylmän sormen sisään ilman varoitusta. Tukehtunut korahdus, mutta edelleen liikkumatta.
Otin paikkani hänen sisällään. Yhdellä, syvällä, omistavalla työnnöllä. Tämä ei ollut seksiä. Tämä oli aivojen uudelleenkalibrointi moukarilla. Otin puhelimeni ja kuvasin todisteeni.
Tartuin hiuksiin, vedin päätä taaksepäin niin, että kasvot nousivat patjasta. Nyt piiloon ei päässyt. Kaikki oli otettava vastaan. Ja sitten aloin nussia. Syvillä, rankaisevilla työnnöillä, jotka osuivat samaan paikkaan yhä uudestaan ja uudestaan. Rytmi oli armoton; suunniteltu hajottamaan ajatukset, murentamaan tahdonvoiman, jättämään jäljelle vain eläimellisen reaktion.
Keho taisteli vastaan, yritti pysyä kontrollissa, mutta sota oli jo hävitty. Lihakset alkoivat kouristella ympärilläni. Hengitys muuttui epätoivoisiksi, tukehtuneiksi korahduksiksi. “Katso minua”, käskin. Pää yritti kääntyä, mutta ote hiuksista piti sen paikallaan. Se oli viimeinen niitti. Isabella murtui.
Se ei ollut orgasmi. Se oli systeemin kaatuminen. Väkivaltainen, holtiton purkaus, joka ravisteli kehoa päästä varpaisiin. Silmät kierähtivät taaksepäin, ja valot sammuivat. Hetken hän oli täydellisessä, autuaassa hiljaisuudessa.
Pidin otteeni, kunnes viimeinenkin värinä oli lakannut. Sitten päästin irti ja vedin itseni ulos.
Annoin kevyen läpsäisyn pakaralle. “Riittääkö?”
Ei vastausta. Hetken kuluttua liike palasi kehoon. Nousu sängystä oli sanaton. Alkoi panssarin kokoaminen.
Puettuaan hän käveli ovelle ja kääntyi. “Ens tiistaina. Samaan aikaan.” Se oli edelleen käsky. Mutta nyt sen alla oli särö.
Suljin oven hänen perässään. Valta on raskas taakka. Ja minä olen se ainoa, joka antaa hänelle luvan laskea se hetkeksi alas. Ja veloitan siitä helvetin hyvin.
Merkintä #3 | Ensimmäinen Kerta
Joskus asiakkaat tuovat mukanaan demoneita. Saara toi mukanaan muistivihon.
Hän istui hotellihuoneen tuolin reunalla kuin lintu, joka harkitsee pakoa. Ujo, parikymppinen, ja pukeutunut niin peittävästi, että se oli jo itsessään viesti. Hän puristi pientä, kukkakuvioista vihkoa rystyset valkoisina.
“Eli…” hän aloitti, ääni oli niin hiljainen, että minun piti melkein pidättää hengitystäni kuullakseni. “Haluaisin aloittaa perusteista.”
Olin nähnyt kaiken. Tai niin olin luullut. Mutta en ollut koskaan nähnyt ketään, joka valmistautuu panemiseen kuin fysiikan kokeeseen.
Vihko avautui. Sivut olivat täynnä siistiä käsialaa ja numeroituja kysymyksiä. “Kohta yksi”, ääni vapisi lukiessaan. “Suuteleminen. Kuinka kauan sitä on tarkoitus tehdä ennen… sitä toista osaa?”
Tilanne oli niin absurdi, että melkein nauroin. Mutta sitten näin sen katseen. Ei himoa, vaan puhdasta, rehellistä kauhua. Tämä ei ollut nälkää. Tämä oli pelkoa.
“Saara”, sanoin rauhallisesti. “Sulje se vihko.” Hän katsoi minua hätääntyneenä. “Mutta minun pitää tietää…” “Et opi uimaan lukemalla kirjaa”, sanoin. “Nouse ylös.”
Hän totteli epäröiden. Kävelin hänen eteensä. “Unohda se lista”, kuiskasin. “Tämä on ainoa asia, joka sinun tarvitsee tietää.” Ja sitten suutelin Saaraa.
En intohimoisesti. Hellästi. Annoin huulten odottaa, tottua. Keho jähmettyi patsaaksi. Sitten, hitaasti, tunsin vastineen. Kädet nousivat epäröiden rinnalle. Keho alkoi vastata.
Jossain siinä hetkessä, kun kieleni kosketti ensimmäistä kertaa hänen kieltään, kuulin lattialta hiljaisen läpsähdyksen. Muistivihko oli pudonnut. Oppitunti oli alkanut.
Riisuin hänet hitaasti. Jokainen vaatekappale oli uusi löytöretki. Saara tutki minun kehoani samalla hermostuneella uteliaisuudella kuin minä hänen. Alasti ollessaan, hän yritti peitellä itseään. Otin hänen kätensä pois. “Ei”, sanoin. “Tämä on sinun. Sinun ei tarvitse piilottaa sitä.”
Asetin Saaran sängylle. Aloin näyttää, miltä kosketus voi tuntua. Miltä tuntuu, kun joku suutelee hänen vatsaansa, hänen reisiensä sisäpintaa. Miltä tuntuu, kun sormet löytävät sen paikan, josta ei ole aiemmin tiennyt mitään
Reaktiot olivat aitoja, suodattamattomia. Pieniä, yllättyneitä hengenvetoja. Keho alkoi väristä ja nytkähteli tavoilla, joita hän ei selvästikään ollut koskaan aiemmin kokenut.
“Leo?” kuiskasi ääni paniikissa, kun ensimmäinen aalto iski. “Shh”, sanoin korvaan. “Olet turvassa. Anna sen vain tapahtua.”
Ja se tapahtui. Ensimmäinen orgasmi ei ollut huuto. Se oli hiljainen purkaus. Keho kouristeli, sormet puristuivat nyrkkiin lakanoihin. Se oli kuin katsoisi jonkun syntyvän.
Kun vapina lakkasi, silmät avautuivat. Pelko oli poissa. Tilalla oli jotain aivan muuta: nälkäinen, pohjaton uteliaisuus. Katse siirtyi minusta omaan, juuri heränneeseen vartaloon, kuin nähden sen ensimmäistä kertaa. “Se… kuuluiko sen tuntua tuolta?” Saara kysyi, “Se oli alku”, sanoin. “Nyt alkaa varsinainen oppitunti.”
Annoin vallan vaihtua. Käänsin tytön päälleni. Liikkeet olivat aluksi kömpelöitä, mutta löysivät pian oman rytminsä. Ujous karisi pois jokaisen työnnön myötä, ja oppilaasta kuoriutui nainen, joka otti omansa.
Ja kun tunsin huipun lähestyvän uudelleen, käänsin meidät ympäri, painoin Saaran alleni ja annoin kaiken. Ei enää hellästi. Ei enää opettaen. Nyt annoin sen, mitä olin juuri opettanut haluamaan. Tällä kertaa hiljaisuudesta ei ollut tietoakaan. Kurkusta purkautui eläimellinen, yllättynyt huuto suoraan sielusta – ääni, jota tuleva aviomies ei tulisi koskaan kuulemaan.
Saara makasi sängyllä, raskaasti hengittäen ja silmät ummessa. Keho oli täysin rento ja antautunut tuntemattomalle. Nainen kauneimmillaan. Klik. Kuva tallennettu. Oppitunnin lopputulos ikuistettu.
Hän lähti hetkeä myöhemmin. Ei enää punastelua. Ei enää anteeksipyyntöjä. Hän katsoi minua suoraan silmiin ja hymyili. “Kiitos” hän sanoi. “Olen valmis häihin.”
Merkintä #4. | Aviomies maksoi. Minä nussin. Hän katsoi.
Tämän illan diili ei ollut seksiä. Se oli lippu teatteriin. Eturivin paikka esitykseen, jossa minä olin pääosassa, vaimo oli palkinto ja aviomies maksoi siitä, että sai katsoa kaiken vierestä.
Saavuin kotiin, joka ei tuntunut kodilta. Valkoinen, kliininen galleria, jossa Elina otti minut vastaan. Elegantti, nelikymppinen nainen, jonka hymy ei koskaan yltänyt silmiin. Varjona, askeleen verran taaempana, seisoi aviomies Anssi.
Briefing oli lyhyt. Minun roolini: “Marko”, vanha ystävä. Anssin rooli: ilmaa. Elina luuli johtavansa esitystä. Kaikki oli kuitenkin hänen miehensä käsikirjoitusta.
Istahdimme sohvalle. Anssi kaatoi viiniä laseihin. Puhuimme paskaa. Annoin sormenpäideni viipyillä Elinan solisluulla. Katsoin Anssia. Silmät eivät jättäneet meitä hetkeksikään rauhaan.
Elina alkoi kyllästyä. “Riittäisikö tämä esileikki jo?” ääni sanoi minulle. Sitten katse siirtyi hänen mieheensä. “Polvillesi. Katso.”
Anssin polvet osuivat parkettiin.
Elina nousi ja käveli huoneen toisella puolella olevalle nahkaiselle nojatuolille. Istuutui, levitti jalkansa ja katsoi miestään. “Tiedät mitä haluan”, sanat osoitettiin minulle, mutta katse ei irronnut Anssista.
Kävelin eteen ja polvistuin. Avasin housut, revin pikkuhousut syrjään ja painoin kasvoni märkään häpyyn. Haju oli huumaavan voimakas. Aloin nuolla. En hellästi, vaan kuin nälkäinen eläin. Kieli syvällä, pyörittäen klitoriksen ympärillä, kunnes voihkinta alkoi ja lantiolihakset alkoivat nykiä.
“Näetkö, Anssi?” Elina huohotti, sormet hiuksissani. “Hän saa minut tulemaan. Vain kielellään. Sinä et ole saanut minua tulemaan vuosiin.” Nostin katseeni. Anssin silmät olivat kiinni, käsi pumppasi vimmatusti housujen läpi.
“Minun vuoroni”, Elina sanoi ja työnsi minut selälleni lattialle. Nainen istui hajareisin päälleni, ohjasi minut sisäänsä ja alkoi hakata itseään minua vasten. Ei hellyyttä, ei intohimoa. Pelkkää raakaa, armotonta panemista. Katse oli lasittunut, mutta ei koskaan poistunut hänen miehestään.
“Katso Anssi!” huuto repeili. “Katso kunnon mulkkua! Katso miten se täyttää minut!” Ja siinä hetkessä, kun pillun lihakset puristuivat ympärilläni kuin ruuvipuristin ja orgasmi vavisutti Elinan vartaloa, lattialta kuului tukehtunut, nyyhkyttävä ääni. Molemmat laukesivat samaan aikaan. Toinen nautinnosta, toinen tuskasta. Ja minä olin siinä keskellä, aistien tämän kaiken.
Kun Elina nousi päältäni, hän käveli takaisin nojatuolilleen ja istuutui kuin kuningatar valtaistuimelleen. Hän katsoi minua ja hymyili halveksivasti. Klik. Täydellinen, minun annokseni.
Esitys sai päätöksensä ja maksu odotti eteisessä. Jotkut parit korjaavat särönsä. Toiset tekevät niistä taidetta.
